Koska Ugandassa koulut ovat jälleen olleet suljettuina kesän jälkeen, RaTas ry:n kesän kummilahjoituksia on käytetty ruoka-avustuksiin Rwentobon alueen vähävaraisille lapsille ja heidän perheilleen.
Connie Birungi kertoo avustusten käytöstä:
Kiitämme teitä siitä, että olette sitoutuneet WSM:ään. Jumalalle kiitos, covid-tapaukset Ugandassa ovat laskusuunnassa. Rukoilemme, ettemme saisi uutta covid-aaltoa. Pandemia on koskettanut monia perheitä, ja he ovat menettäneet rakkaitaan. Monet ihmiset ovat menettäneet työnsä, ja siksi Ugandan taloudellinen tilanne ei ole nyt kovin hyvä. Kiitos, että olette auttaneet perheitä saamaan ruokaa. Näimme paljon onnellisuutta, kun jaoimme ruokapaketteja.
Ruoka-apupakettien osuus RaTaksen lähettämistä avustussummista oli noin yhdeksän miljoonaa Ugandan shillinkiä (noin 2400 euroa) ja avustusta sai 89 perhettä. Avustuspaketit sisälsivät maissijauhoa, papua, riisiä, saippuaa, suolaa, ruokaöljyä, sokeria ja vaseliinia – ugandalaisia perustarvikkeita. Lisäksi jouduttiin hieman rahaa käyttämään pakkaustarvikkeisiin, avustustyöntekijöiden ruokapalkkaan ja polttoaineeseen, koska osa perheistä asuu vaikeiden kulkuyhteyksien päässä, eikä heidän ollut mahdollista noutaa paketteja jakelupisteistä.
Avustuspakettien jako sujui rauhallisesti. Toteuttamassa oli seitsemän koulun työntekijää ja yksi opiskelija.
Toinen Rwentobon koulun ajankohtainen tarve, johon RaTas on kerännyt lahjoituksia, on ollut uuden luokkahuoneen rakentaminen. Koska koululaisilta on jäänyt käytännössä yksi kouluvuosi kokonaan väliin, koulussa on nyt yksi vuosiluokka enemmän kuin ennen, ja koulun luokkahuoneet eivät riitä.
Tilaongelman ratkaisemiseksi WSM on ryhtynyt jatkamaan koulurakennusta uudella luokkahuoneella. Lahjoituksia on käytetty 3000 euroa. Luokkahuone on vielä kesken. Kiireellisintä olisi saada luokkahuoneelle katto.

Discussion
No comments yet.