Vuodesta 2004 joukko yksityisiä suomalaisia on tukenut kristillistä naisten    radio-ohjelmaa Voice of Woman Ugandan ja Ruandan rajalla radio Voice of Kigezi -kanavalla. Työtä tuetaan aikaisemmassa blogissa esiteltyjen Medad ja Connie Birungin World Shine Ministries –järjestön kautta. Suomalaisten tuella lähetään radio-ohjelmaa 30 minuuttia viikossa. Radiokanavan kuuluvuusalueella elää 8 miljoonaa ihmistä, joita on muilla keinoin lähes mahdotonta tavoittaa. Ohjelma toimiikin myös tiedotuskanavana, ja sen kautta ihmisiä kutsutaan osallistumaan seminaareihin ja koulutuksiin.

Radio-ohjelmaa tehdään monen naisen voimin tiimityönä, vapaaehtoisvoimin. Työtä organisoi ideoita pursuava Enid. Ohjelmalla on kuukausittain vaihtuva teema: ohjelmassa on käsitelty anteeksiantoa, rukousta, Raamatun naisia, nuoria… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. On opeteltu elämään avioliitossa ilman perheväkivaltaa, on puhuttu kristitystä elämästä yhteiskunnassa ja rohkaistu ihmisiä lukemaan ja kirjoittamaan unelmistaan.

Voice of Woman kirjaimellisesti tarjoaa ohjelmaa tekeville naisille äänen, naiset eivät enää ole mykkiä ja näkymättömiä, vaan täysivaltaisia yhteisönsä jäseniä. Enid kertoo raportissaan ohjelman tukijoille:
Henkilökohtaisesti, arvostan jokaista, joka on tukenut ohjelmaa, koska yhteisömme miehet ovat alkaneet arvostaa minua. Leskenä näet en voinut puhua (Bakiga) heimoni keskuudessa julkisesti, mutta te, hyvät ihmiset, te olette nostaneet minut ylös Jumalan kunniaksi. Kuljen pystypäin. Sekä miehet että naiset voivat kuunnella puhettani.

Eikä kyse ole vain Enidistä, vaan kaikista naisista, äideistä, puolisoita, yksinelävistä naisista, tavallisista naisista. Endin yhteisöissä monilta naisilta, sinkuilta ja leskiltä, on julkinen esiintyvä puhuminen kulttuurillisesti kielletty. Lisäksi ohjelma kutsuu puhujikseen köyhiä naisia kylistä menemällä heidän luokseen. Eräs työn haaste onkin ollut tekniikan ja puhujien yhteen saattaminen. Radiotyö voimaannuttaa tekijöitään, auttaa heitä löytämään omat lahjansa ja antaa kanavan julistaa evankeliumia.

Radio saa rohkaisevaa kuulijapalautetta. Ihmiset kertovat ohjelmien aikaansaamista muutoksista elämässään. Suomessa tasa-arvoa (ja feminismiä) pidetään jotenkin hajoittavana voimana, myös kristillisissä piireissä. Näin ei kuitenkaan ole. Syyskuussa aiheena oli ”Nainen on Jumalan lahja” Sananlaskujen 18:22 mukaan, eräs kuulija antaa palautetta Enidille:

Voi, kuinka voisin kiittää sinua. Olin jo pakannut kaikki tavarani ja halusin jättää mieheni, mutta kun opetit radiossa, purin tavarani, jäin kotiin ja nyt mieheni ja minä nautimme avioliitostamme.

Enid kertoo, että ohjelman myötä myös jotkut miehet, jotka aikaisemmin olivat kohdelleet vaimojaan huonosti, muuttivat käytöstään.

Myös Ugandan kirkko arvostaa ohjelmaa: vuosien aikana siinä ovat vierailleet alueen piispa, arkkipiispa sekä lukuisa määrä muita puhujia. Niin ikään tekijät ovat saaneet puhujakutsuja myös erilaisiin koulutustilaisuusiin ja seurakuntiinsa ja ohjelmia on siteerattu seurakuntien kokoontumisissa. Radio-ohjelma näyttää verkostoivan naiset yhteiskuntaan. Ohjelma ei ole ”pelkästään” naisten puhetta naisille, vaan koko yhteisölle. Miehet ovat toiminnassa mukana. Näin radio-ohjelma vahvistaa paitsi yksilöitä, seurakuntia, kirkkoa niin myös koko yhteiskuntaa.
——-
Sitaatit on suomettu kuluvan vuoden 2011 toimintaraportista ohjelman tukijoille.
Ylläolevan tekstin kirjoitti K24:n kautta netissä tapaamani henkilö, joka kävi läpi Enidin (kuvassa) radiotyöstä laatimat raportit ja vaikuttui asiasta niin, että ehdotti blogin kirjoittamista teemasta.
Hienoa tässä on ollut nähdä, kuinka ilmaiseksi heille tarjoamme radioaika on tuonut kaikkien kuuluville jotain siitä, mitä Jumala on ihmisten keskuudessa tehnyt. Vuonna 2002 tapasin Enidin ensimmäistä kertaa naisten konferenssissa Kabalessa, johon Medad Birungi vei meidät puhumaan. Jo silloin nuo naiset kiertelivät köyhimmissä kylissä. Sieltä he myös tuovat noita evankeliumin julistajia radioon siinä kuin piispakaartistakin. Usko vaikuttaa muutosta. Ja Ugandassa siitä myös ei hävetä puhua.
Connie Birungi on toiminut tässä projektissa yhteyshenkilönä. Lisää Birungeista K24-blogissani.  Me olemme vain lueskelleet raportteja siitä, mitä he ovat tehneet.

Jos haluat tukea tätä työtä rukouksin tai taloudellisesti, laita viestiä minulle. (etunimi.sukunimi (at) saunalahti.fi)

Käytettävissä oleva aineisto ja tutkijoiden mielipiteet ovat yksikäsitteistä sen suhteen, että avoimia hiuksia pidettiin hyvin häpeällisenä niin juutalaisten, kreikkalaisten kuin roomalaistenkin parissa. Kreikkalais-roomalaisessa kontekstissa leikatut hiukset olivat myös rangaistu aviorikoksesta.

Jakeiden 1 Kor 11:2-16 tulkinnan kannalta kuitenkin mielestäni merkittävintä todistusaineistoa ovat Korintista itsestään löydetyt isommat ja pienemmät patsaat ja kolikot, jotka ajoittuvat vuosituhannen vaihteesta toisen vuosisadan alkupuolelle. Cynthia Thompson on koonnut näistä arkeologisista löydöistä kuvat, joista on nähtävissä miehen tai naisen pää. Aineisto koostuu marmoripatsaista, pienemmistä savi patsaista ja kolikoista. Naisia esittäviä patsaita on 11 kappaletta, ja niistä yksi nuori tyttö. Näistä vain yhdellä maalaista tai palvelijaa esittävällä naisella on hiukset peittävä päähine päässään. Muilla hiukset on sidottu tai palmikoitu pään päälle eri tavoin. Tyttö on ainoa, jolla on suoria hiuksia, ja nekin vain otsatukkana, kun muut hiukset on palmikoitu pään päälle. 1. vuosisadan lopulla ja toisella vuosisadalla yleistyivät suuremmat kampaukset, joissa enemmän isompia kiharoita, ja letityksiä otsan yläpuolella, ja pään päällä. Patsaiden naiset esittävät ilmeisesti eri yhteiskuntaluokkia, sillä osa patsaista on tehty halvemmasta materiaalista ja osa kalliimmasta. Lisäksi Korintin kaivauksissa on löydetty satoja koristeellisia hiuspinnejä, joita naiset käyttivät hiustensa kiinnittämiseen. Kolikoissa esiintyvät samanlaisessa hiukset ylös sidotussa kampauksessa ilman mitään muuta peitettä keisari Caligulan äiti Agrippina vanhempi (14 eKr. – 33 jKr.), keisari Claudiuksen vaimo Agrippina nuorempi (15- 59 jKr.) ja Livia, Augustuksen vaimo (58 eKr. – 29 jKr.). Yhdessä kolikossa kuvataan todennäköisesti myös Liviaa, mutta tällä kertaa niin, että vaate peittää pään takaosan. Samalla tavalla pään takaosan peittävässä vaatetuksessa esiintyy myös keisari Augustus Korintin foorumilla olevassa suuressa patsaassa, jossa hän suorittaa uhraamisrituaalia. Tämä oli sopivaa sillä hänestä oli tullut vuonna 13 eKr. tullut Rooman ylimmäinen pappi.

On vaikea kuvitella, miksi ihmiset olisivat tehneet itsestään patsaita tai kolikoita pää peittämättöminä, jos se olisi ollut niin häpeällistä kuin mitä useat tutkijat sitä pitävät. Tämä on erikoista varsinkin kun samalla mm. Bruce Winter korostaa sitä, että juuri Augustus käytti kuvia (patsaita ja kolikoita) keisarillisen perheen naisista luodakseen esimerkkiä muualle Rooman valtakuntaan siitä, miten säädyllisen naisen tuli pukeutua. Hän ihmettelee ristiriitaa varhaisemmassa kirjassaan, mutta toteaa vain lyhyesti, että kyseessä täytyy olla ”patsastyyppi”. Tai niitä käytettiin kenties yksityiskodeissa. Myöhemmässä kirjassaan hän ei mainitse näitä löytöjä lainkaan. Sen sijaan mm. Malina & Pilch toteavat, että Välimeren maissa antiikin aviovaimojen tuli palmikoida hiuksensa osoittaakseen siviilisäätyään jotta he eivät olisi häpäisseet miestään. He tulkitsevat Paavalin tarkoittavan ”peittämättömyydellä” ”palmikoimattomuutta”.

Tutkijoiden tulkinnat ovat hyvin ristiriitaisia, mutta minusta on mahdotonta ohittaa paikan päältä löydetyistä patsaista saatavaa kuvaa, varsinkin kun patsaat eivät näytä kuvaavan esimerkiksi jumalattaria, vaan valtaosin tavallisia ihmisiä. En tulkitse patsaita niin, että naiset eivät useammin tai harvemmin olisi peittäneet päätään aviohunnulla liikkuessaan julkisilla paikoilla. Lukemani perusteella mahdollista on kenties myös se, että pään takaosan päälle vedettävä aviohuntu (joka paljasti kampauksen) oli valinnainen käytäntö, jolla osoitettiin haluttaessa tai tilaisuuden vaatiessa statusta ja asemaa tai suojauduttiin osaltaan kenties ei-toivotuilta lähestymisyrityksiltä. On hyvin mahdollista myös se, että Korintin kaltaisessa ”kansojen sulatusuunissa” eli myös rinnakkain erilaisia tapoja. Sen sijaan tulkitsen löydöksiä niin, että ensimmäisen vuosisadan Korintissa naisten pään peittämättömyys ei ollut lainkaan verrattavissa siihen häpeään joka olisi seurannut hiusten ajamisesta pois. Todennäköisesti koristeelliset kampaukset olivat mieluummin muodikkaita päätellen patsaistakin näkyvästä trendistä entistä suurempaan koristeellisuuteen (vrt. 1 Tim 2).

En usko, että Paavali olisi näissä oloissa ryhtynyt luomaan kulttuurin vastaisia rajoitteita, ulkoisia vaatimuksia, naisten pään peittämiseksi hunnuilla. Monille teologeille tämä ajatus ei tunnu olevan ongelma, mutta minusta se ei kerrassaan sovi Paavalin ajatusmaailmaan. Siksi ymmärrän, että Paavali puhuu tässä pään peittämisestä hiuksilla, ei hunnulla. Miesten pään peittämättömyys vaatimus on sitten hiukan hankalampi kysymys. Siinä voi olla kysymys tasa-arvoistavasta vaatimuksesta luopua pään peittämisestä, mikä oli tapana roomalaisessa kultissa kun miehet suorittivat uhria, tai siitä että miesten ei pidä peittää päätään hiuskampauksilla tai kasvattaa pitkiä hiuksia. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että Paavalilla on jotain sanottavaa myös miehille.

Lähde:
Thompson, Cynthia L.: Hairstyles, Head-coverings, and St. Paul. Portraits from Roman Corinth. Biblical Archaeologist. June 1988.

Entä jos puhutaan vaikkapa hengellisestä tilaisuudesta? Aloituslause kuuluu: ”En ole uskovainen, mutta”. Uskovainen on tosikko. Hän ei naura härskeille vitseille, vaan haluaa pilata toistenkin ilon. Hän ei ole ajatellut asioita aivan loppuun asti, vaan on juuttunut kapeaan näkökulmaan, josta hän ei jääräpäisyyttään pääse irti. Sen sijaan hän katsoo asiakseen tuputtaa muille omia ajatuksiaan ja moralisoi, jos joku toimii epäoikeudenmukaisesti.

Jeesus sanoo: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivää ristinsä ja seuratkoon minua […] Joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee kunniassaan, Isänsä ja pyhien enkelien kirkkaudessa.” (Luuk. 9:23 ja 26)

Jeesuksen sanat kuulostavat hurjilta sellaisen kahvittelijan korvissa, joka haluaisi kyllä pelastuksen kruunun, muttei ikävää leimaa otsaansa. Löytyisikö kaappifeministeille vastaavaa pelotetta?

Meri Vesanto

Elina Vuola haastoi samassa lehdessä lestadiolaisia johtajia kuulemaan naisten ääntä liikkeen sisällä. Hän on oikeassa siinä, että rajalinja tasa-arvon ja hierarkian välillä kulkee kirkkokuntien sisällä, ja uskontojen sisällä. Tasa-arvoa teologisesti kannattavat naiset vaikuttavat omien liikkeidensä sisällä ja heitä olisi kuultava. Johtajien pitäisi myös pystyä lausumaan opetuksensa ja niiden teologiset perustelut julki. Siis avoimuutta ja rehellisyyttä peliin.

Edellisen viikon lehdessä oli haastattelu alammaisuusteemasta, jossa haastateltiin mm. Eila Helanderia, Sari Roman-Lagerspetzia, ja hierarkkista ihmis- ja jumalakuvaa kannattavaa Soile Haverista (tulikohan nimi oikein?). Danielle Miettinen on kirjoittanut aivan fantastisen hyvän artikkelin teemasta. Siinä tulee ydinnäkemyksiä molemmilta puolilta hyvin esille. Mielenkiintoista, että myös hierarkian kannattaja perustelee kantaansa suoraan hierarkkisilla alamaisuussuhteilla kolmiyhteisen Jumalan sisällä. Omassa aineseminaarissanityössäni toin juuri esille sitä, että muutamat evankelikaaliset teologit rinnastavat tämän jopa areiolaiseen harhaoppiin. Mm. juuri tätä harhaoppia vastaan puolustautumiseksi kirjoitettiin ensimmäisten vuosisatojen uskontunnustuksia, jotka yhä yhdistivät kristillisiä kirkkoja. Tässä taistossa kirkkoisä Athanasios oli avainasemassa. Hän näki että Kristuksen asettaminen Isä-Jumalaa alemmaksi ‘jumaluudeksi’ itseasiassa turhensi pelastuksen. Siksi asia oli tärkeä. Silloinkin areiolaisuus vetosi aikansa konservatiivisiin kristittyihin, jopa piispoihin. Kuitenkin se todettiin yleisissä konsiileissa yhteensopimattomaksi kristinuskon kanssa. Uskon että vielä tulee aika – ja ehkä se on jo piankin – jolloin kristikunta kollektiivisesti toteaa että hierarkkiset suhteen, jotka määräytyvät sukupuolen mukaan, ovat yhteen sopimattomia kristinuskon kanssa. Näinhän tapahtui orjuuden tapauksessa. Varsin nopeasti, kun liike lähti vauhtiin, kristikunta muutti ymmärrystään pois siihen asti vallinneesta käsityksestä, että orjuus oli Raamatun vahvistama instituutio. Kyse on todella enemmästä kuin vain sukupuolten välisistä suhteista. Kyse ei ole enemmästä eikä vähemmästä kuin jumalakuvasta, ja aika perustavaa laatua olevasta sellaisesta.

Tässä Saaran kysymys kokonaisuudessaan:

Kysymysvinkki arkkipiispan haastatteluun lestadiolaiskysymyksessä

Hei!

Olen seurannut keskustelua lestadiolaisten ehkäisyasiasta ja kiitos teidänkin ohjelman, että asiaa edelleen käsitellään.

Kun lestadiolaispapit nimeävät kaikenlaisen syntyvyyden ehkäisyn synniksi ja siten olevan luonnollista, että uskovaiset siitä kieltäytyvät, niin toivoisin, että pyytäisitte seuraavassa ohjelmasssa arkkipiispaa selittämään, missä kohtaa synti hänen mukaansa tulee kuvaan mukaan.

Toki sama kysymys pitää esittää SRK:n puheenjohtajallekin, jotta vastauksia voidaan verrata.

Lähinnä ajattelen sellaista tilannetta, jossa nainen jostain syystä kieltäytyy yhdynnästä, niin voiko mies painostaa vaimoaan sillä, että tämä tekee syntiä, koska näin mahdollisesti estetään hedelmöityminen.

En tiedä, onko tämä asia jo mahdollisesti tullut esille jossain teille tulleessa yhteydenotossa, mutta minusta olisi erittäin tärkeää saada selville, painostetaanko naisia vastentahtoiseen yhdyntään syntiin syllistämisen perusteella. Tätä voisi tavallaan verrata painostamiseen aviollisen velvollisuuden täyttämiseen, mutta synnin käyttäminen painostuksen perusteena on minusta vielä raaempaa.

Terveisin

Saara Ruokonen
Helsinki

Itseäni jäi pohdituttamaan, paitsi ihmisoikeuskysymykset, ja ev.lut. kirkon vastuu tai paremminkin vastuuttomuus, myös varsin maalliset asiat. Miten ihmeessä lestadiolaiset tuottavat 10-14 lasta varsin rutiininomaisesti, kun missään muualla ei nähdäkseni systemaattisesti moiseen päästä. Kaikkein köyhimmissäkin maailman maissa, joissa naisilla ei ole mitään seksuaalisia oikeuksia, keskimääräinen lapsiluku ei yleensä ole enempää kuin 7. Näin esimerkiksi Ugandassa. Myös näissä maissa lapset tuovat arvonlisää naiselle naiseuteen ja miehelle. Lapset ovat lisäksi tarpeen työvoimana ja vanhuuden turvana kun muita vakuutusmarkkinoita, kuten sairaus- tai eläkevakuutuksia ei ole. Lester Brown – yhdysvaltalaisen Earth Policy Institute:n johtaja, kirjoitti Helsingin Sanomien vieraskynässä 26.2. siitä, kuinka perhesuunnittelun tehostaminen on maapallon ykkösongelma. Näin olen itsekin Ugandassa useita kertoja käyneenä ajatellut. Ei ole paljon hyötyä kehitysprojekteista, ilman että tehdään jotain naisten aseman parantamiseksi. Sen myötä myös lapsiluku vähenee. Browin mukaan esim Iranissa muutos tapahtui nopeasti. Vuodesta 1989-1994 lapsiluku laski 7:stä alle kolmeen ymmärtääkseni ilman pakkoa, vain tiedottamalla, ja laittamalla pariskunnat ennen avioliittoluvan saamista ehkäisyvälinekurssille. Siis Iranissa! Uskonnollinen täyskäännös oli nopea. Voisivatko lestadiolaiset kyetä moiseen uskonopin pikamuutokseen? Tuskin.

Siis miten lapsiluku voi olla laajamittaisesti yhteisön sisällä 2 kertaa enemmän kuin kehitysmaista takapajuisimmissa? Ilmeisesti lestadiolaisilla on erityisen aktiivinen lapsiluvun maksimointipolitiikka. Vai onko se kenties niin, että Ugandassa miehet ovat välillä pois kotoa vieraissa tai kaupungissa, niin että naiset vähän ehtivät viettää joitain pieniä hetkiä, jolloin lapsilukua ei olla maksimoimassa. Länsimaissakin lapsiluku laski huomattavan matalaksi jo paljon ennen ehkäisyvälineiden tuloa markkinoille. Jollain lailla ihmiset pitivät lapsiluvun kurissa. Euroopassa ajoittain mentiin ainakin varsin myöhään naimisiin, mutta tämäkään ei selitä kehitysmaiden tilannetta. Siellä avioituminen on must ja mieluummin nuorena kuin vanhana. Siis mistä on kysymys?

Nainen (Sarah Palinin) on sopiva presidentiksi, mutta ei hengelliseksi johtajaksi, joka on vain miehen rooli. Argumentointi alkaa fokusoitumaan harhaopin ytimeen. Kyse ei ole naisen ‘luonnollisista, Jumalan luomista’ rooleista tai lahjoista, vaan…….?

Arvattavasti ainoa looginen syy pohjimmiltaan on ajatus, että naisen suhde Jumalaan on jotenkin heikompi – hän tarvitsee miestä väliin eli on olemassa hierarkia Jumalasta Kristukseen mieheen ja naiseen. Tätä ei voi yleensä ihan suoraan sanoa, vaikka niinkin tehdään, koska silloin ajauduttaisiin hierarkiaan Jumalan ja Kristuksen välillä, ikuiseen olemukselliseen sellaiseen, niin kuin naisen ja miehen välillä. Tämähän on vastoin ortodoksista kristinuskoa. Sitä samaa, jota nämä kirkkokunnat mielestään henkeen ja vereen puolustavat ollen kuitenkin tosiasiassa ristiriidassa kirkon yleisten uskontunnustusten kanssa. Kolmiyhteisen Jumalan sisällä ei ole hierarkiaa, mikä on tosin väite jolla oli laaja levikki 300-luvulla. Juuri tätä harhaoppia vastaan tehtiin nykyiset uskontunnustukset. Onneksi ne ovat keskuudessamme edelleen!

Kommentteja?