Tietyille ominaisuuksille on annettu leima “masskuliininen” ja tietyille “feminiininen” ja sitten tämä on siirtynyt arjen puheeseen. Itse käytän käsitettä naiserityinen voidakseni valinnoilani tehdä positiivista diskriminaatiota, eli suosia naista ja naisten juttuja.
Kuitenkin vilpittömänä tavoitteena kohdata nainen ja mies ja heidän erityisyytensä Jumalan näkökulmasta.
Päivi

Jako maskuliinisiin ja feminiinisiin ominaisuuksiin on ongelmallinen, koska sukupuolet on yleensä määritelty hierarkkisesti. Määritelmät myös poikkeavat toisistaan. Naisiin usein yhdistetään lapselliset piirteet ja miehiin normaalin, tervejärkisen aikuisen piirteet.

Maskuliinisuus- ja feminiinisyysstereotypiat ovat vailla tieteellistä pohjaa. Myöskään Raamatussa ei ole miehen ja naisen määritelmiä. Siksi ei ole myöskään tarvetta sanoa, että kumpikin tarvitsee sekä feminiinisiä että maskuliinisia ominaisuuksia. Jos molemmat tarvitsevat niitä, ja molemmilla on niitä, miten ihmeessä ne voisivat olla sukupuolittuneita?

Henkilökohtaisesti olen erittäin iloinen, että suomen kielen hän-pronomini on sukupuolineutraali.

Tämä sekoitusmalli on yleinen, mutta peräisin ainakin Jungilta, ying-yan-ajatusrakennelmista yms. Raamatussa ei määritellä maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä tai rajata ihmisyyttä johonkin tämän tapaisiin määrittelyihin, eikä Jumala määrittele jotenkin, millainen on nainen tai millainen on mies, jotenkin olemuksellisesti.

Ajattelen asiaa nykyään niin, että tämä kysymys nais-mies-erilaisuus-samanlaisuus – akselilla rinnastuu kolminaisuuden sisäiseen elämään seuraavasti. Isä, Poika ja PH ovat yhtä olemusta, mutta 3 eri persoonaa. Athanasioksen uskontunnustus sanoo sen mainiosti, miten on harhaoppista sanoa, että joku kolmesta olisi erilainen kuin toinen majesteettisuudessa tms. On harhaoppia myös sanoa, että mitkään kaksi kolminaisuuden jäsentä olisivat samoja. Eli harhaoppia on määritellä, miten Isä eroaa Pojasta, tai Poika Pyhästä Hengestä, mutta harhaoppia on myös kieltää näiden ero. Samalla tavalla näen asian sukupuolten välillä.

Ihmisillä on hirveä taipumus ja tarve määritellä miten mies ja nainen eroavat toisistaan, tai miten mies ja nainen ovat samanlaisia. Kuitenkaan en usko, että voimme tätä lopulta tehdä ilman väkivaltaa. Asia ei korjaannu sillä tavalla, että säilytetään maskuliinisuus ja feminiinisyysmäärittelyt ja sanotaan, että ne sotkeutuvat terveessä ihmisessä.

Henkilökohtaisesti minusta on loukkaavaa, että minua kutsutaan maskuliiniseksi, vain siksi että minulla on jotain ominaisuuksia joita pidetään maskuliinisina. Itse ajattelen että olen 100% nainen, ja 100% feminiininen (jos sitä sanaa haluaa käyttää), vaikka olen (tai en ole) päämäärätietoinen ja periaatteista ohjautuva. Pohjaa ajatukseni myös siihen, että Raamatussa asia kuvataan aika selvästi. Jumala loi ihmisen naiseksi ja mieheksi – ei sekoitukseksi.

Työpaikan kahvipöytäkeskustelut ovat sitten kerrostumia aikaisempien elämänvaiheiden kokemuksista, valinnoista ja muistoista.

Itse ymmärrän niin, että maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat ihmisen ominaisuuksia. Sekä miehen että naisen. Ja molemmilla on molempia ominaisuuksia. Ja jokainen tarvitsee molempia ominaisuuksia. Se että olemme antaneet yhtäläisyysmerkin, maskuliinisuus=mies, ja feminiinisyys=nainen, on supistanut meidän ihmisyyskäsityksen aika kaukaiseksi Jumalan luomasta ja Jumalan tarkoittamasta. Ja tämä typerä yleistys on sitten kaiken aikaa arjessamme.

Mistähän muuten mahtaa johtua, että kielemme ei sisällä erikseen maskuliini- ja feminiinimuotoa?

En ole itse kuullut “rakkausloukku”-tutkimuksesta, johon H Jantunen viittaa. Missä yhteydessä H Jantunen kuulikaan tällaisesta tutkimuksesta?

Kuulostaa toki ihan uskottavalta että tytöillä saattaa olla murrosiässä vaihe, jolloin seksuaalisen kiinnostuksen herääminen vie huomiota pois koulutyöstä. Erilaisissa konteksteissa tavataan vetää erilaisia, usein keskenään ristiriitaisiakin johtopäätöksiä samoista tutkimuksista.

Nykytiedon valossa kuulostaa kuitenkin epäilyttävältä sellainen väite että tytöt suoriutuvat poikia paremmin koulussa siihen asti kun he jäävät “rakkausloukkuun”. Pojat eivät nimittäin suoriudu ylioppilaskirjoituksista tyttöjä paremmin. Myös yliopisto-opiskelijoista suurin osa on nykyään naisia. Joten jos rakkaus- tai seksuaalisen heräämisen mukanaan tuomia loukkuja tytöillä mahdollisesti murrosiässä onkin, sen mukanaan tuoma laimennut kiinnostus koulutyöhön menee ilmeisesti jossain vaiheessa ohi.

H Jantunen kertoo oman tulkintansa olevan se, että naiset ovat keskimäärin miehiä riippuvaisempia muista ihmisistä ja heidän hyväksynnästään. Niin, tämä on hyvin perinteinen ja edelleen yleinen käsitys naisista.
Historiallisesti naisten riippuvuus oli myös lainsäädännöllä aikaan saatua: pitkälle 1900-luvulle asti naiset elivät miesten holhouksenalaisuudessa, vailla itsenäisen aikuisen statusta ja miehille kuuluvia kansalaisoikeuksia. Leskien ja naimattomien naisten asema muuttui itsenäisemmäksi jo vuosisadan vaihteessa mutta naimissa olevat naiset eivät saaneet 1900-luvun puolelle asti hallita omaa omaisuutta, käydä kodin ulkopuolella töissä (ainakaan ilman aviomiehen suostumusta) tai suorittaa yliopisto-opintoja. Historiallisesti naiset on pakotettu riippuvuuteen muista ihmisistä, eli lähinnä isistään, aviomiehistään tai muista miespuolisista sukulaisistaan. Tälläiset vuosisatoja kestäneet käytännöt ja niiden taustalla olleet mies-ja naiskuvat muuttuvat hyvin hitaasti. Pikkutyttöjen kasvatuksessa korostetaan hyvin yleisesti edelleen sitä että tytön tulee olla kiltti ja ottaa muut ihmiset huomioon. Tytöille opetetaan naisellista käytöstä, esim. sitä ettei saa käyttäytyä liian itsenäisesti ja omapäisesti.

Itse uskon että ihmiset ovat ylipäätään sosiaalisia olentoja, joille on tärkeää se, mitä muut ihmiset heistä ajattelevat. Ihmiset elävät muiden ihmisten yhteydessä ja ovat heistä riippuvaisia. Tämä koskee sekä miehiä että naisia, sekä mustia että valkoisia. Myös miehet ovat käsittääkseni usein hyvinkin riippuvaisia muiden ihmisten, esim. muiden miesten ja miesverkostojen – ja myös naisten – mielipiteistä. Sekä miehille että naisille on hyvin tärkeää se, mitä muut ihmiset heistä ajattelevat.

Tietysti uskon, ettei syntiinlankeemuksen kirouksen tarvitse enää sitoa kristittyjä naisia ainakaan siinä määrin kuin maailman naisia noin keskimäärin. Toivoisin kuitenkin ensisijassa näkeväni kristityt miehet tuomassa esiin raamatullista tasa-arvoa, sillä kehoittaahan sanakin veljiä kohtelemaan siskoja, kuin “heikompia astioita”. Oma tulkintani tästä heikommasta astiasta liittyy juuri tuohon rakkausloukkoon ja siihen, että noin keskimäärin naiset tässä meidän maailmassamme tarrautuvat ja turvautuvat miehiä helpommin toisiin ihmisiin ja ovat kovin riippuvaisia läheisistään ja heidän hyväksynnästään. Siksi olisikin tärkeää, että jokainen kristitty mies (naisten ohella) muistaisi tuoda vaimolleen (ja muulle yhteiskunnalle) esiin raamatullisen tasa-arvon ilosanomaa siitä, että kristitty nainen on vapaa toisten miellyttämisen ja perheen palvelemisen (martan) roolista ja voi astua omin jaloin esiin elämänsä varjoista elämän ja kristuksen seuraamisen keskiöön.

Mitä te muut ratas-ihmiset ajattelette tästä ajatuksenjuoksusta?

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Raamattu3338_1992.html