Mitenkäs se työpaikan kahvipöytäkeskustelu meneekään? Jos puhutaan tasa-arvoasioista, lause aloitetaan helposti: ”En ole feministi, mutta”. Aloituslauseen tarkoituksena on suojata lausujaansa ikävältä leimalta. Feministi on tosikko. Hän ei naura härskeille vitseille, vaan haluaa pilata toistenkin ilon. Hän ei ole ajatellut asioita aivan loppuun asti, vaan on juuttunut kapeaan näkökulmaan, josta hän ei jääräpäisyyttään pääse irti. Sen sijaan hän katsoo asiakseen tuputtaa muille omia ajatuksiaan ja moralisoi, jos joku toimii epäoikeudenmukaisesti.
Entä jos puhutaan vaikkapa hengellisestä tilaisuudesta? Aloituslause kuuluu: ”En ole uskovainen, mutta”. Uskovainen on tosikko. Hän ei naura härskeille vitseille, vaan haluaa pilata toistenkin ilon. Hän ei ole ajatellut asioita aivan loppuun asti, vaan on juuttunut kapeaan näkökulmaan, josta hän ei jääräpäisyyttään pääse irti. Sen sijaan hän katsoo asiakseen tuputtaa muille omia ajatuksiaan ja moralisoi, jos joku toimii epäoikeudenmukaisesti.
Jeesus sanoo: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivää ristinsä ja seuratkoon minua […] Joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee kunniassaan, Isänsä ja pyhien enkelien kirkkaudessa.” (Luuk. 9:23 ja 26)
Jeesuksen sanat kuulostavat hurjilta sellaisen kahvittelijan korvissa, joka haluaisi kyllä pelastuksen kruunun, muttei ikävää leimaa otsaansa. Löytyisikö kaappifeministeille vastaavaa pelotetta?
Meri Vesanto
