http://charismamag.com/cms/news/archives/100908.php
Nainen (Sarah Palinin) on sopiva presidentiksi, mutta ei hengelliseksi johtajaksi, joka on vain miehen rooli. Argumentointi alkaa fokusoitumaan harhaopin ytimeen. Kyse ei ole naisen ‘luonnollisista, Jumalan luomista’ rooleista tai lahjoista, vaan…….?
Arvattavasti ainoa looginen syy pohjimmiltaan on ajatus, että naisen suhde Jumalaan on jotenkin heikompi – hän tarvitsee miestä väliin eli on olemassa hierarkia Jumalasta Kristukseen mieheen ja naiseen. Tätä ei voi yleensä ihan suoraan sanoa, vaikka niinkin tehdään, koska silloin ajauduttaisiin hierarkiaan Jumalan ja Kristuksen välillä, ikuiseen olemukselliseen sellaiseen, niin kuin naisen ja miehen välillä. Tämähän on vastoin ortodoksista kristinuskoa. Sitä samaa, jota nämä kirkkokunnat mielestään henkeen ja vereen puolustavat ollen kuitenkin tosiasiassa ristiriidassa kirkon yleisten uskontunnustusten kanssa. Kolmiyhteisen Jumalan sisällä ei ole hierarkiaa, mikä on tosin väite jolla oli laaja levikki 300-luvulla. Juuri tätä harhaoppia vastaan tehtiin nykyiset uskontunnustukset. Onneksi ne ovat keskuudessamme edelleen!
Moi!
Tämä ei nyt sitten osu yhtään tähän blogikirjoitukseen liittyen sarah paliniin mutta luin tätä blogia muuten ja varsinki tuo hnmk tekstit kolahti minuun. len niistä jotain lukenut lehdistä ja ihmetellyt että onko kristinuskonmukainen parisyuhde todella jotan tuollaista. Ajattelin kysyä oletko lukenut Pirjo alajoen kirjan Naiseus vedenjakajalla.
Mitä pidit siitä jos sen olet lukenut.
Itse luin sen vas ikään ja oloni oli senjälkeen aika kamala…itselle jäi sellainen olo että tiettyyn muottiin pitäisi mahtua vaan kun en mahdu ja en voi edes valita sellasita tietä mitä kirjassa korostettiin koska se ei ole minulle mahdollinen.Ihmettelin että eikö naine ole itsessää ihan minkälaisena vaan hyväksytty ihan omana itsenään oli se sitten kuvatun kaltainen tai ei…
Comment by Elina — October 21, 2008 @ 9:41 pm |
Hei Elina,
En ole lukenut kirjaa, mutta kuullut kyllä Alajoen haastatteluja jne. Minusta tuntemuksesi on terve, ts. kirjan naiskuva ei minusta ole kristillinen. Ihan hyvä testi minusta nais- ja mieskuvan terveydestä on se, miten se pätee tai on pätemättä sinkun identiteetin rakennukseksi. On hirveän surullista, että Jumalan nimissä pyritään luomaan kumppanuuden sijaan olemuksellista hierarkiaa ja ‘palvelevia käskysuhteita’ kaikkein intiimimpään suhteeseen. Ei ihme, että kristittyjen avioliitot hajoavat siinä kuin muidenkin. Ehkä vielä paljon kipeämmin kuin muiden, koska niihin on ladattu suurempia odotuksia.
Kyse on jumalakuvasta käsittääkseni myös. Teologiassa voi nähdä, että ne jotka näkevät syvemmän hengellisen merkityksen kolmiyhteisen Jumalan keskinäisessä ykseydessä – vastavuoroisuudessa ilman olemuksellista hierarkiaa – useasti myös ymmärtävät että avioliiton ideaali on samanlainen ykseys. Naisen tehtävä ei ole alistua miehen tahtoon kaikessa, kuten Jeesus pelastushistorian ajaksi alistui Isän tahtoon. Jeesus ihmisenä suostui kaikessa Isän tahtoon juuri siksi että hän tunsi Isän, mikä merkitsi myös sitä, että hän ymmärsi että hän ja Isä ovat yhtä. Siksi hän saattoi luottamuksella ihmisenä – jumalallisesta kaikkitietävyydestään vapaaehtoisesti luopuneena – suostua kaikessa Isän tahtoon. Hän tiesi, että se tahto ei olisi hänen omaa tahtoaan vastaan! Isän tahto oli oikea. Tämän rinnastaminen miehen ja naisen suhteeseen, niin että naisen on suostuttava kaikessa miehen tahtoon, on minusta lähinnä Jumalan pilkkaa, eikö?
Comment by Anne M — October 22, 2008 @ 1:34 pm |
Minuakin on kiinnostanut tuo Sarah Palinin juttu. Konservatiiveille (tarkoittaen tässä nyt niitä, jotka uskovat naisten alamaisuuteen perheessä ja seurakunnassa, kuten “Etelän baptistit”) ) näyttää sopivan se, että nainen on presidentti, eli että nainen on johtaja “public officessa” (julkisessa virassa). Mutta nainen ei voi olla “spiritual leader”, mikä tarkoittaa sitä että naisen tulee olla alamainen seurakunassa ja perheessä. Niin seurakunnan johdossa kuin perheenkin johdossa tulee olla “spiritual leader”, hengellinen johtaja, joka voi olla vain mies. Siinä missä perheessä ja seurakunnassa tulee olla voimassa “Raamatun järjestys” (joka perustuu ns. kristilliseen ihmiskuvaan, jossa ihmisten väliset erot ovat hierarkkisia), hyväksytään se, että “maailmassa” on voimassa maallinen, Jumalan tahdosta luopunut järjestys. Ajatus näyttää olevan se, että hyväksytään se, että “keisarille on annettava se, mikä keisarin on”, eli että kristittyjen tulee noudattaa maallisia lakeja (esim. lakia miesten ja naisten välisestä ei-hierarkkisesta tasa-arvosta) silloin kun on kyse “public”, eli yhteiskunnallisesta virasta tms.
USA:n etelän baptistien edustajan mukaan he eivät mene “yli Uuden testamentin” tukiessaan naista presidentin virkaan, mutta vastustaessaan sitä että nainen voisi olla tasa-arvoinen johtaja miehen rinnalla perheessä ja seurakunnassa.
Vielä n. sata vuotta sitten Suomenkin ev.lut.kirkon papit (eivät tosin kaikki, mutta ilmeisesti suurin osa) vastustivat mm. naisten oikeutta koulutukseen (esim. pääsyä yliopistoihin), naisten oikeutta omaan rahaan ja naisten oikeutta käydä kodin ulkopuolella töissä ilman aviomiehensä lupaa. S
Raja niiden alueiden välillä joissa “Raamatun (hierarkkisten erojen) järjestystä” vaaditaan noudatettavaksi on ollut suuressa historiallisessa muutoksessa. Etenkin perheen muuttuminen on ollut kiinnostavaa. Perhe on nimittäin kristillisessä perinteessä käsitetty hierarkkisten erojen alueeksi. Hierarkkiset alamaisuus-suhteet ovat koskeneet kaikkia niitä, jotka ovat sisällytetty perheeseen/kotitalouteen. Tämä heijastaa antiikin jakoa “polikseen” ja “oikokseen”, jossa polis oli tasa-arvoisten alue (l. vapaat miehet, kansalaiset, kotitalouksien isännät) ja “oikokseen” (kotitalouksiin, joiden johdossa oli vapaa kansalainen, ja jotka saattoivat olla suuria kokonaisuuksia, sisältäen hyvin suuren osan sellaisista ihmisistä jotka nykyään luokitellaan työväestöön).
Nykyään perhe käsitetään yleensä vain mieheksi, vaimoksi ja lapsiksi. Kun vaaditaan sitä, että “Jumalan järjestyksen” ja “kristillisen” ihmiskuvan ( hierarkkisen ihmiskuvan) tulee olla voimassa perheessä, mutta että kristittyjen ei tule puuttua yhteiskunnan asioihin, hierarkkista alamaisuutta vaaditaan enää oikeastaan vain aviomiehen ja vaimon sekä vanhempien ja lasten välisiiin suhteisiin. Ei siis kuitenkaan tarvitse mennä kuin reilu sata vuotta ajassa taaksepäin kun perhe (hierarkkisten erojen ja Jumalan järjestyksen alue) käsitettiin sisältävän miehen, vaimon ja lasten lisäksi myös palvelijat, rengit, piiat, sisäköt, lakeijat, lastenhoitajat jne. Nämä henkilöt kuuluivat isännän ehdottomaan alamaisuuteen. Kotitalouden epä-vapaina jäseninä heillä ei ollut kansalaisoikeuksia ja isäntäväki sai mm. kurittaa heitä ruumiillisesti, kieltää heitä perustamasta omaa perhettä jne.
Ja kun ajassa mennään takaisinpäin n. tuhat vuotta, suuri osa niistä ihmisistä jotka olivat jonkun toisen palveluksessa töissä, kuuluivat suvun, perheen “sisälle”, eli hierarkkian ja Jumalan järjestyksen alueelle. Kotitalouteen kuului orjia, palvelijoita jne. joihin isännällä oli usein myös seksuaalinen käyttöoikeus.
Nykyään hierarkkian alueelle eivät oikeastaan (monien kristittyjen konservatiivienkaan mielestä) kuulu muut kuin naiset ja tytöt. Pojat kasvavat ulos ns. epä-demokraattisen alamaisuuden (perheen alamaisuuden) alueelta, eli tilasta jossa henkilö ei voi itse vaikuttaa siihen missä hierarkkisessa asemassa hän on. Naisten asema aviomiesten alamaisuudessa on myös mutkistunut sitä myötä kun yhteiskunta on muuttunut niin, että perhe on (yhteiskunnan taholta) katsottu kuuluvaksi yhteiskuntaan. Siinä missä yhteiskunta ei ennen oikeastaan puuttunut siihen, miten perheen isäntä hoiti (eräänlaisena suvereenina kuninkaana) perhettään, vaimoaan, lapsiaan, ja alustalaisiaan, nykyään tilanne on toinen. Se, että naiset ovat yhteiskunnan toimesta “vapautettu” holhouksenalaisuudesta, on mutkistanut tilannetta perheen ja yhteiskunnan, epätasa-arvon ja tasa-arvon alueiden välillä. Nykyään naiset elävät (konservatiivikristillisessäkin “järjestyksessä”) epämääräisesti sekä perheessä, alamaisuudessa miehilleen, ja osin yhteiskunnallisessa tasa-arvoisuudessa. Tässä tullaan naisten asemaan a la Sarah Palin.
On kiinnostavaa ajatella, miten perheen ja yhteiskunnan rajat määritellään konservatiivikristillisessä ajattelussa, esim. ajankäytöllisesti? Milloin nainen on “perheen sisällä” ja velvollinen tottelemaan miestään? Ja milloin nainen on “yhteiskunnassa”, ja kykenevä toimimaan esim. presidenttinä? Kumpi rooli on ensisijainen? Voisiko naisen aviomies käyttää isännän oikeuttaan ja määrätä vaimonsa (esim. Sarah Palinin) kotiin kesken vara/presidentin työpäivän palvelemaan miestään? Tähän aviomiehellä on kai oikeus (?)
Comment by Sari Roman-Lagerspetz — October 22, 2008 @ 3:04 pm |
Jatkoa edelliseen viestiini (22.10.08).
Esim. kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen kannattaa ajatusta naisten alamaisuudesta aviomiehilleen. Hän on sitä mieltä että yhteiskunnan ei pidä ulottaa kaikkia lakejaan perheen sisälle, yksityisyyden alueelle. Tällä hän varmastikin tarkoittaa tasa-arvolakia eli lakia siitä, että miesten ja naisten välillä ei tule olla sukupuoleen perustuvaa alamaisuussuhdetta.
Jos tasa-arvolain ei pitäisi ulottua perheen sisälle, onkin kiinnostava ajatella miten pitkälle “yksityisyyden” pitäisi, vastavuoroisesti, ulottua yhteiskunnan alueelle? Mikä on se alue, jossa vaimo on alamainen miehelleen, ja, mikä on se alue jossa vaimo ei ole alamainen, vaan jossa vaimo on ns. yhteiskunnassa, vapaa alamaisuudesta? Miten vedetään, esim. ajankäytöllisesti rajaa sen suhteen milloin vaimo on “aviomiehensä alamainen” ja siis toteltava aviomiestään? Vai, onko vaimo oikeastaan miehensä alamainen myös ollessaan yhteiskunnassa, ja mitä tämä alamaisuus merkitsee?
Ilmeisesti Päivi Räsäsen oma aviomies on kunnioittanut vaimonsa poliitikon työtä, eikä ole esim. määrännyt vaimoaan kotiin kesken eduskunnan täysistunnon, tai puoluekokouksen puheenjohtajana toimimisen, palvelemaan herraansa. Mutta kaikilla naisilla ei ole tälläistä aviomiestä. Onko siis vain hyvästä onnesta ja sattumasta (aviomiehen vapaaehtoisesta) armeliaisuudesta ja kiltteydestä) kiinni se, että vaimo voi toimia “yhteiskunnassa” (esim. kodin ulkopuolella töissä, tai poliitikkona jne.). Missä konservatiivikristittyjen avioliittojen “perhe” loppuu ja “yhteiskunta” alkaa, naisen ollessa kysymyksessä?
Kun monet konservatiivikristityt puhuvat naisen alamaisuudesta perheessä, he antavat ymmärtää että vaimon on toteltava miestään, oli mikä oli. Vaimo ei voi vedota yhteiskunnallisiin lakeihin aviopuolisoiden välisten asioiden ollessa kysymyksessä; perhe ja yhteiskunta kun ovat eri alueita, joista toisessa on “Raamatun järjestys” ja toisessa on “yhteiskunnan (langennut) järjestys”.
Tarkoittaako tämä mahdollisesti sitä, että siinä missä vaikkapa Päivi Räsäsen mukaan yhteiskunnan ei tule ulottua “perheen sisälle” niin “perhe” (aviomiehen määräysvalta) voi ulottua niin pitkälle “yhteiskuntaan”, aviovaimon oikeuksien ja tekemisten suhteen, kuin kukin aviomies määrää. Puolisoiden välillähän vallitsee alamaisuussuhde, ja koska “perheen” aluetta ei määritellä mitenkään, “perhe” (se alue jossas vaimon on toteltava miestään) ulottuu ilmeisesti niin kauas kuin aviomies haluaa.
Ennen vanhaan, aikana jolloin naiset olivat miesten holhouksenalaisuudessa eli jolloin “Raamatun järjestystä” noudatettiin myös yhteiskunnassa, vaimojen alamaisuus tarkoitti – hyvin johdonmukaisesti – sitä että nainen oli suljettu pois yhteiskunnasta ja julkisesta elämästä. Aviomiehellä oli kaikkina aikoina oikeus nauttia kotona rakkaan vaimonsa seurasta ja pyytää kotirouvan velvollisuuksiin palveluksia tältä.
Uskon että monissa konservatiivikristityissä perheissä vallitsee epätietoisuus siitä, missä menevät “perheen” ja “yhteiskunnan” rajat. Erilaiset perhettä ja puolisoiden tasa-arvoista vastuuta koskevat lait (esim. laki yhteisestä omaisuudesta, yhteisestä lasten huoltajuudesta jne.) ovat mutkistaneet tilannetta edelleen. Yhteiskunnalliset lait määräävät että puolisot ovat tasa-arvoisia perhetta koskevissa oikeudellisissa yms. asioissa, ja molemmat yhtäläisessä vastuussa perheestä ja toisistaan. Kun taas kristillisen perinteen mukaan aviomies on esim. taloudellisessa vastuussa perheestään ja miehen tulee saada päättää viimekädessä perheen asioista mm. juuri tämän takia, sen takia että hän on päätöksistä vastuussa.
Comment by Sari Roman-Lagerspetz — October 22, 2008 @ 4:26 pm |
Hyvä pointti. Olisi aika erikoista jos USA:n presidentin puoliso kutsuisi presidentin kotiin juuri kun 3.s maailmansota on alkamassa, ja vaimon pitäisi suostua kaikessa hänen tahtoonsa.
Päivi Räsänen on minusta erityisen erikoinen tilanne myös. KD:n arvoissa nimittäin sanotaan, että paras avioliiton muoto on heidän mukaansa tasaveroinen kumppanuus. Ja puolueen pj. avoimesti edustaa jotain muuta linjaa – eikä ilmeisesti kukaan puolueessa kiinnitä asiaan huomiota.
Comment by Anne M — October 23, 2008 @ 9:36 pm |