Todellinen elämä rikkoo muotoja ja riittejä, varsinkin ihmisten välisiä raja-aitoja. Jeesus rikkoi tässä monta muotoa: hän puhui naisen kanssa ja vielä samarialaisen naisen. Samarialaiset olivat sekakansaa, assyrialaisten valloittajien ja juutalaisten jälkeläisiä. He muistuttivat juutalaisia hävitystä sodasta ja sen häpeästä. Jos samarialainen oli juonut jostain astiasta, juutalaisen piti rikkoa se. Samasta astiasta ei voinut juoda. Samarialaiset naiset erityisesti olivat aina epäpuhtaita, koska eivät puhdistautuneet verenvuodoistaan oikeassa temppelissä. Juutalaisen mies ei puhutellut samarialaisia, saatika nyt pyytänyt samarialaiselta naiselta vettä juodakseen.
Nainen ihmettelee tässä syystä tilannetta, ja opetuslapset ihmettelevät kun palaavat ostoksilta. Joku on sanonut, että tämä Jeesuksen keskustelu naisen kanssa kaivolla on pisin Raamatussa raportoitu Jeesuksen keskustelu kenenkään kanssa. Nainen myös tunnisti Jeesuksen messiaaksi – ennen Pietariakin. Jeesus rikkoi normit, rikkoi raja-aidat, ja kohteli naista ihmisenä. Se oli aivan varmasti jotain ihan muuta kuin mihin nainen oli tottunut. Ei ihme että Jeesus juuri hänelle saattoi kertoa jotain tärkeimmistä viesteistään meille, kuten sen että tärkeää on ylistää hengessä ja totuudessa – tärkeämpää kuin jumalanpalveluksen paikka, temppeli tai vuori.
Ajoin äsken Kaivokselan palaneet kirkon ohi. Suremmeko enemmän palanutta temppeliä kuin sitä että se on tyhjillään? Uuden liiton temppelihän olemme me, vai?
