Ester 1. Kunnioittamisen vaikea taito

Kuningas Kserkses käskee kuningatar Vastin esittelemään kauneuttaa kaikkien kansojen ruhtinaille. Vasti kieltäytyi, ja menetti kuninkaallisen arvonsa.

Vastin kieltäytymisen syytä ei mainita. Olisiko Jumala puhunut Vastille, siinä kuin muillekin vallanpitäjille? Kieltäytymällä hyväksikäytöstä tie avautui Esterille ja juutalaisten pelastumiselle. Vasti näyttää olevan aikansa feministi. Vastin kohtalon kokevat monet nykyajan Vastitkin.

Kserkses taas näyttää olevan epävarma johtaja, tai epävarma mies ehkä paremminkin. Neuvonantajia oli kuultava tarkkaan kun vaimo loukkasi ja häpäisi miestään näin verisesti. Vastin erottamisen syy oli se, että muutoin oli vaara, että ‘jokainen nainen ylhäisestä alhaisimpaan ei enää osoittaisikaan kunnioitusta miehelleen’.
Huomio kiinnitty minulle siihen, miten Kserkseksen neuvonantaja käytti tässä täsmälleen samaa perustelua kuin mitä tänäänkin käytetään uskovien parissa naisten ‘pitämiseksi alamaisessa roolissa’. Muuan mies eräässä hengellisessä tilaisuudessa selitti asian näin: Ef.kirjeessä naista käsketään kunnioittamaan miestään, ja miestä rakastamaan, koska miehen itsetunto on niin heikko, että ilman naisen kunnioitusta (=yksipuolista alamaisuutta) se hajoaa. Siksi naisella on erityinen kutsu tukea miehen horjuvaa itsetuntoa. Näissä yhteyksissä unohdetaan mainita, että vaikkapa 1 Piet 3:7:ssa käsketään miehiä osoittamaan vaimolle kunnioitusta, koska hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen. Näin ei mikään tule esteeksi miehen rukoukselle, jatkaa Pietari.

Onko Jumalan tahto uuden liiton maailmassa, nyky-Suomessa, perustella naisten alamaisuutta näillä Kserkseksen aikalaisten perusteluilla, miehen kunnialla? Tai onko Jumalan tahto naiselle alistua mihin tahansa miehen oikkuihin (tai miehen naisen oikkuihin usein nykyaikana), jotta aviosuhde säilyy hengissä oman arvon kustannuksella. Olisiko Jeesus toiminut kuin Vasti vai niin kuin Kserkses olisi halunnut Vastin toimivan?

Katso lisää Esterin kirjan taustoista Verkoston Raamattublogissa Anitta Vuorelan kirjoittamana.

1 Tim. 3. Moitteeton, yhden vaimon mies

Seurakunnan katsijuus lähti siitä, että kristillinen elämä näkyi myös ja erityisesti perhe-elämässä. Harhaopettajat ehkä tunnisti juuri siitä, että puheet olivat yhtä ja oma elämä toista. Tästä oman elämän moitteettomuudesta Paavali kirjoittaa myös sanoessaan ’Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies’. Nykyään näkee joskus naispuolisten pappien esittelevän itseään ’yhden miehen vaimoina’. Paavali painottaa tässä vastaavaa asiaa miehiä koskien mainitessaan moniavioisuuden tai moninaisisuuden. Harvemmin kai ongelma koski perinteisesti naisia, mikä selittäisi kehoituksen nimenomaan miehille. Efesoksen opettajat eivät osoittaneet sellaista jumalisuutta, johon Paavali kehoitti uskovia pyrkimään.

En ole varma tarkoittaako Paavali rajata seurakunnan kaitsijuuden tänä ajanjaksona Efesoksessa miehiin. Itse en ajattele näin, ainakaan toistaiseksi, mutta on sekin yksi mahdollisuus. Tutkijat ajoittavat tämän kirjeen Paavalin myöhäisempiin kirjeisiin ja yleensä kai ajatellaan, että viimeistään 100-200 vuoden sisällä alkaa kehittyä kirkollinen hallintojärjestelmä, hierarkioineen. Lopultahan siitä hierarkiasta tuli kilpailija keisareiden vallalle. Siitä perinteestä keisarillisine komeuksineen saamme ’nauttia’ tänäänkin. Alkutekstissä tässä, niin kuin ei muuallakaan UT:ssa, käytetä ’virka’-sanaa, vaikka kääntäjät niin suomenkielen ’sujuvuuden’ takia varmaan usein tekstin kääntävätkin (kuten 3:1).

Kävin kesällä Efesoksessa, jossa voi hyvin hahmottaa kaupungin elämää, mm. teatteri on ihan kasassa, jopa niin että Elton John on siellä esiintynyt. Siellä on alkuperäisillä paikoillaan Artemiksen, Niken, keisareiden ym. ’jumalankuvat’. Oppeja oli monenlaisia. Opas (Aurinkomatkat, Samos – suosittelen) väitti, että Efesoksessa ei ole ollut synagoogaa, mikä ei varmaankaan pidä paikkaansa. Toisaalta, jos seurakunta kokoontui kodeissa niin ehkä niistä ei jäänyt kovin paljon jälkipolville marmoripatsaita kaivettavaksi. 30% kaupungista on vielä kaivamatta esille.

Jos ajattelee, että UT ei vielä ollut kirjoitettu ja ympäristön suullinen ’opetus’ oli monimuotoista, ymmärtää hyvin, miksi naisten oli syytä istua nimenomaan seurakunnan kokouksessa oppimassa, toisin kuin mihin he olivat tottuneet. Pojillehan opetettiin juutalaisuudessa kirjoituksia, joten heillä oli jonkinlainen pohjatieto jolle rakentaa.

Kari jatkaa:

Myöskin tuon ajan kreikkalainen nainen oli oppimaton, sillä vain miehillä katsottiin olevan kyky ja mahdollisuus oppia “teoreettisia” ja “filosofisia” asioita. Sen tähden naisten paikka oli vain kotona tai jos nainen toimi itsenäisesti kodin ulkopuolella, hän oli epäilyttävässä maineessa. Kun nyt Paavali kutsui kristilliseen seurakuntaan myös naiset, ei ollut kumma että naisten asema yhteisössä oli hakusessa. Ei kreikkalais-pakanoillakaan ollut tottumusta naisten esilläoloon saati sitten naisten johtajuuteen.

1 Tim. Timoteuksen vaikea tehtävä

Timoteuskirjeen kirjoittamisen tarkoituksen voi ymmärtää niin, että Paavali lähetti Timoteuksen Efesokseen pysäyttämään ‘henkien ja riivaajien oppien lobbaajien’ vaikutusvallan (1:3; 4:1). Usein ajatellaan, että tässä Paavalin ratkaisu harhaopettajiin on kirkkojärjestys. Gordon Fee kuitenkin esittää, että tässä ei olekaan kyse ulkopuolelta tulevasta oppien lobbaajista (kuten vaikkapa Galatian srk:ssa), vaan nimenomaan seurakunnan johdon toimesta tapahtuvasta ihmisten harhaan johtamisesta. Efesoksessa olisikin toteutunut Paavalin profetia Apt.t. 20:30, siitä miten ‘Efesoksen srk:n omasta joukosta nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa’. Kirjeestä selviää, että kaitsijoiden tehtävänä oli opettaa (3:2, 5:17), ja seurakunnassa oli nimenomaan tätä ’pahojen henkien opetusta’ (1:3, 7; 6:3), joka sai ihmisiä luopumaan uskosta uskonnollisuuteen. Rukoillessaankin nämä miehet olivat vihan vallassa, ja kinastelivat (2:8). Taruja, uskonnollisuutta, asketismia, dualismia. Fee näkee Efesoksen seurakunnan koostuvan todennäköisimmin ‘kotikirkoista’, kts. myös 1 Kor 16:19. Näissä oli luultavasti omia vanhimpia/kaitsijoita. Harha levisi tässä ympäristössä.

Fee jatkaa: ‘Kirjeestä paljastuu joka puolelta todistusaineistoa siitä, että se oli tarkoitettu seurakunnalle, ei vain Timoteukselle. Mutta johdon harhautumisen takia Paavali ei kirjoita suoraan seurakunnalle kuten aiemmin, vaan seurakunnalle Timoteuksen kautta. Syy tähän oli kaksitahoinen: rohkaista Timoteusta itseään tämän kaikkein vaikeimman tehtävän toimeenpanemisessa, eli harhaan menneiden vanhinten/kaitsijoiden pysäyttämisessä, kaitsijoiden jotka olivat päästä varpaisiin kiistoissa sekä antaa Timoteukselle auktoriteetti toteuttaa tehtävänsä.’ Timoteushan tuli valmiiksi perustettuun seurakuntaan ja oli lisäksi vielä kovin nuori.

Lähde: Gordon Fee. New International Biblical Commentary. 1 and 2 Timothy, Titus. 1988.

1 Tim. 2. Naisen tulee kuunnella opetusta – tänäänkin?

Tämän luvun voi nähdä koskevan rauhaa ja rukousta kristityn elämässä. Tässä on myös yksi niistä pääkohdista, joita kristikunnassa on käytetty naisten vaientamiseen, ja seurakuntaelämän sisäisen ’rauhattomuuden lietsomiseen’. Tämän kaltaisia kohtia yhdistää se, että niitä ei oikein kukaan ymmärrä, joten hierarkkiseen seurakuntamalliin sitoutuneet miehet (ja naiset) mielellään ottavat nämä kohdat palvelemaan tarkoituksiaan. Nimenomaan jakeet 11-15 ovat ne, joihin tartutaan. Jakso alkaa ’Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.’ Sitten Paavali perustelee käskyään sillä että petetyksi Eedenissä tuli nainen, ei mies.

Todennäköisesti kehitysmaan ihminen tänäänkin ymmärtäisi meitä paremmin, miksi Paavali tässä nimenomaan käskee naisia oppimaan. Koko jakso alkaa käskyllä kuunnella opetusta! Loppu on perustelua tälle radikaalille väitteelle. Paavali halusi nostaa naiset seurakunnan elämään, niin että heidän julkisen elämän sisältö olisi jotain muuta kuin ’hiuslaitteet, kultakorut ja kalliit vaatteet’ (mikä sivumennen sanoen on naisille vaikkapa Afrikassa tänäänkin yllättävän tärkeää – vaikka ei olisi varaa maksaa lasten koulumaksuja). Naisten oli ensin opittava, ja se olisi mahdollista vain hiljentymällä kuuliaisesti kuuntelemaan ja oppimaan. ’Hiljaa’-sana on tässä ’hesychia’, joka merkitsee sellaista ’harrasta/pyhää/Jlaa kuuntelevaa’ hiljaisuutta. Myös miesoppilaat oppivat näin ’hiljaa ja kuuliaisena’. Näiden naisten, jotka vasta olivat oppimassa, ei ollut sallittua opettaa miehiä ainakaan tässä väkivaltaisessa hallitsemismielessä (authenteo). Tätä verbiä ’authenteo’ ei käytetä Raamatussa kuin tässä yhdessä kohdassa, mutta muussa kirjallisuudessa sillä on lähes ’toista murhaava’ merkitys. Eli hyvin negatiivista hallitsemista, joka ei kuulu ylipäätään kristityn elämään. Paavali perustelee sitten käskyään naisille oppia, sillä että he eivät joutuisi petetyksi niin kuin Eeva. Paavali halusi vapauttaa naiset lankeemuksen seurauksista ja tietämättömyydestä, ei pitää heitä siinä tilassa. Hän halusi nostaa heidät srk:n täysivaltaisiksi jäseniksi. Hän ei tyytynyt vallitsevaan tilaan. Mitä luulet, että Paavali tekisi nykypäivän seurakunnassa? Kannustaisi naisia yhä kuuntelemaan lisää opetusta?

Jaetta 15 (Lasten synnyttäjänä on pelastuva) on vaikea selittää. Siinä ehkä auttaa huomata, että lapset-sana ei ole alkukielessä monikossa vaan ilmaisu on tyyliin ’through childbirth’. Jotkut selittävät, että tämä lapsen syntymä viittaa Jeesukseen. Toiset viittaavat siihen, että joissain osissa juutalaisuutta Eevan kirous liitettiin nimenomaan siihen, että nainen usein kuoli lasta synnyttäessään. Paavali viittaisi tämän tulkintatavan mukaan siihen että kristittyjen Jumala pelastaa tässäkin. Tärkeintä on Jumalalle pyhitetty elämä – elossa tai kuolleena.

Onko pappi kristittynä aikuisempi kuin maallikko?

Viimeaikoina on Kotimaa-lehdessä käyty keskustelua julistuksen sisällöstä, niin radiohartauksissa kuin jumalanpalveluksissakin. Niissä on oltu huolissaan siitä, ettei sisältö palvele tarkoitustaan tai puhuttele kohderyhmää. Minusta tämä huoli on aiheellinen. Syitä löytyy monia ja yksi niistä on perussuhtautuminen seurakuntalaisiin.

Arjen yhteyksiä

Olen kotoisin pienestä maalaiskylästä, jossa isäni piti pyhäkoulua ja veti lähetysompeluseuraa naapurin emännän kanssa. Kun koulussa ja rippikoulussa opetettiin yhteisestä pappeudesta, muistan mieltäneeni sen isäni ja naapurin emännän toimintaan.

Miten yhteinen pappeus pitäisi ymmärtää ja miten sen pitäisi näkyä? Miten sillä voitaisiin lisätä tietoisuutta siitä, mitä kristinusko on arjen elämässä? Meillä seurakuntalaisillahan on oman elämänpiirimme kautta laajat verkostot, joissa kohtaamme ihmisiä arjessa, perheissä, naapureina, työssä ja harrasteissa, kohtaamme jopa niitä, joilla ei ole mitään kosketuspintaa seurakuntaan.

Näissä arjen yhteyksissä voisimme rohkaistua viestimään luontevalla tavalla, sanoin ja teoin, miten kristinusko toimii jokapäiväisessä elämässämme, sen iloissa ja suruissa, eikä pelkästään kirkossakäyntinä ja toimituksiin osallistumisena. Tällä tavalla ne, jotka seuraavat elämämme arkea kaikessa sen raadollisuudessa, kokisivat, että kristinuskolla ja sitä kautta myös kirkkoon kuulumisella on todellista merkitystä meille. Aitoja esimerkkejä nähdessään ne, jotka kokevat kirkon etäiseksi, voisivat rohkaistua etsimään omaa tietään syvempään yhteyteen Jumalan ja Hänen seurakuntansa kanssa.

Piispa Pihkala luterilaisesta maallikkoudesta

Yhteistä pappeutta tutkiessani löysin netistä aarteen, piispa Juha Pihkalan puheenvuoron Luterilainen maallikkous, jonka hän piti vuonna 2001 Aitolahden seurakunnan piispantarkastuksessa. Pihkala kertoo, miten uskonpuhdistus mursi kahden tason kristillisyyden mallin ja miten Lutherin mukaan arjen maailma oli Jumalan luomana yhtä arvokasta kuin kaikki se, mikä tapahtuu hengellisessä elämässä. Samalla elpyi uusitestamentillinen ajatus kristittyjen yhteisestä pappeudesta: Jumalan kansa on yksi pyhä papisto eikä kirkon erityinen pappisvirka ole sen ulkopuolella, vaan sen sisällä, Pihkala painottaa.

”Lutherin ajatukset ovat kuitenkin toteutuneet käytännössä aika hitaasti. Vasta 1800- ja 1900-luvuilla on maallikkojen hengellinen pappeus alkanut vähä vähältä konkretisoitua. Liioittelua olisi vieläkään puhua läpimurrosta, mutta tietty sillanpääasema on toki saavutettu”, Pihkala jatkaa.

Tiivistäessään luterilaista maallikkousmallia Pihkala nostaa sen keskeisiksi piirteiksi mm. seuraavat seikat: kutsu yhteiseen pappeuteen tapahtuu kasteessa ja vastuu evankeliumin eteenpäin viemisestä kuuluu myös yhteiselle pappeudelle.

Miten edetä kirkossamme kohti yhteistä pappeutta?

Jotta voisimme täyttää yhteisen pappeuden tehtävämme, me seurakuntalaiset tarvitsemme siihen opetusta ja tukea. Helsingin seurakuntayhtymän viestintäohjeeseen siitä jo saatiin maininta. Mutta jotta yhteinen pappeus oikeasti koettaisiin osaksi seurakunnan työtä, työntekijöiden, erityisesti pappien, on tämä asia miellettävä. Ja siihen hekin tarvitsevat opetusta, sillä ei opettaja voi opettaa enempää kuin mitä hän itse osaa ja ymmärtää.

Me seurakuntalaiset tarvitsemme myös sosiaalisen yhteisön, johon tunnemme kuuluvamme ja jossa syntyy seurakuntalaisten kesken vuorovaikutusta ja ystävyyssuhteita. Tämä yhteisö olisi myös tukiverkosto ja kasvupaikka yhteiseen pappeuteen sekä se syli, johon voidaan pyytää ja ohjata tulokkaita.

Herätysliikkeille maallikkotoiminta on aivan oleellista ja ne järjestävät myös koulutusta, samoin ainakin Helsingin kristillinen opisto. Pihkalan mainitsemiksi maallikkojen hengellisen pappeuden sillanpääasemiksi voidaan lukea myös Tuomasyhteisö ja Kotiryhmäverkosto Helsingissä sekä soluyhteisö Messukylän seurakunnassa Tampereella. Malleja toiminnasta siis on jo.

Asennemuutoksen tarve

Vaikka Jeesus sanookin, että uskon vastaanottaminen edellyttää lapsenkaltaisuutta, luottamusta siihen, mitä sanotaan, niin Paavali puhuu myös aikuisuuteen kasvamisesta, vastuunottamisesta. Me seurakuntalaiset olemme yhä paremmin koulutettuja ja meidät on opetettu myös itsenäiseen ajatteluun. Haluamme siis, että meidät otetaan seurakunnassa tasavertaisina ja kuten Pihkala sanoo, ”pappi ei ole kristittynä yhtään ’aikuisempi’ kuin maallikko. Suhde ei ole holhoava ja holhoukseen taipuva isä/äiti-lapsisuhde, vaan samantasoisten kumppaneiden vuorovaikutussuhde, jossa molemmat ’virat’ ovat sekä jakamassa että vastaanottamassa.”

Ymmärtääkseni kirkon työntekijäkeskeisyys ja malli seurakuntalaisista toiminnan kohteena nousee historiasta, ajalta, jolloin kirkko ihan oikeasti opetti kansaa lukutaidosta alkaen ja muutenkin valvoi kuria ja järjestystä. Ne ajat ovat kuitenkin ohi.

Saara Ruokonen
seurakunta-aktiivi Helsingistä

Lähetetty Kotimaa-lehteen syyskuussa 2006.

Yonggi Cho:n delegointiongelmista – puhe Euroopan pastoreille

“Don’t be afraid to empower women,” says the pastor of the world’s largest church. Churches are wrong not to let women become spiritual leaders, David Yonggi Cho told church leaders at a “Discipling a Whole Nation” conference in Italy. “If you ever train the women, and delegate your ministry to them, they will become tremendous messengers for the Lord.”

Most leaders at Cho’s Yoido Full Gospel Church in Seoul, Korea, are women. The 700,000-member congregation is divided into 50,000 cell groups that meet in homes, and about 47,000 cell leaders are women, he said. Of the church’s 600 associate pastors, 400 are women. “In ministry they are equal with men,” he said. “They are licensed. They are ordained. They become deaconesses and elders.”

Cho adopted the cell church principle in 1964 after he collapsed from exhaustion trying to minister to his then 3,000-member congregation. His male leaders balked when he told them to divide the congregation into cells that meet in their homes. “They said, ‘Fine, but we are not trained to do that and we are not paid to do that. Why don’t you have a long vacation?’ This is the Korean way of saying ‘Why don’t you resign from the church?’ ”

When he asked the women leaders to do it, they said, “Teach us, pastor. We will do anything for you,” he said. The church grew from 3,000 to 18,000 in the next five years. The cell churches started new cell churches and more lay leaders got involved in ministry, Cho said. “It is the will of God to have a growing church.”

Lähde: http://www.godswordtowomen.org/studies/articles/empower.htm

Sivumennen sanoen tämä paradigman muutos ei ollut Cho:lle eikä korealaiselle kulttuurille helppo juttu. Kun Cho järjesti ensimmäisen tilaisuuden, johon hän kutsui halukkaita ’solunjohtajia’, hän ajatteli että paikalle tulisi miehiä. Paikalle tulikin naisia. Jos muistan oikein Cho vetäytyi rukoilemaan pitkäksi aikaa! Lopulta ratkaisuksi tuli, että hän teetti naisille pienet hatut, jotka kuvasivat sitä, että he olivat Chon auktoriteetin alla. Hassuinta on, että tuossa tekstin tilaisuudessa vuonna 2000 Cho käytti kovia sanoja puhuessaan eurooppalaisille pastoreille siitä, miten he kohtelivat naisia seurakunnissaan.

Voi kysyä, mikä rooli uuden testamentin srk:ssa ylipäätään on tehtävien delegoinnilla ylhäältä alaspäin, ikään kuin srk:ta koostuisi ‘Suuren Johtajan’ srk:llisesta ohjelmasta, joka delegoidaan palvelijoille. Luulen, että Kristuksen ruumis on tarkoitettu toimivaksi Kristus pään johdossa, jollakin sellaisella tavalla jota VT:n maailmassa ei tunnettu – ei niin että sen jäsenet toteuttavat ensisijaisesti Suuren Inhimillisen Johtajan delegoimia tehtäviä. VT:n partiarkaalisen keskusjohtoinen hallintojärjestelmä ei ehkä enää ole ihan asiallinen systeemi. Jumala puhuu helluntain jälkeen jokaiselle ruumiinsa jäsenelle, ei vain Mooseksen tai leeviläisten kautta. Mitä tämä merkitsee delegoinnin roolille terveessä seurakunnassa? Sopiiko Jethron malli 2 Moos.kirjan 18 luvussa sellaisenaan meille?