1 Moos kirjassa luvussa 16 ja 21 kerrotaan Abrahamista ja Saarasta seuraavaa:
- Jumala antaa Abrahamille lupauksen lapsesta
- Saara ei kestä tilannetta kun lasta ei tule (naisen identiteetti yhä lapsessa kehitysmaissa), ja puhuu Abrahamin ympäri tekemään lapsen Saaran orjan, Hagarin, kanssa.
- näin syntyy inhimillisesti tuotettu Ismail Saaran tahdosta ja Haagar palvelee emäntäänsä kuten orjan kuuluu.
- Haagar on hedelmällinen, ja näyttää että Saara onkin palvelijalleen kateellinen, ja Haagar myös alkaa katsoa väheksyen emäntäänsä, joka ei ole hedelmällinen. huh.. naisen arvo..
- Saara yrittää laittaa Abrahamia vastuuseen, vaikka on itse syyllinen epäuskon kärsimättömyyteen.
- Eli Saara on kateellinen Haagarille, joka on palvellut häntä. Ja lopulta lähettää oman lapsen saatuaan pois Haagarin ja lapsen. Ajatelkaahan tilannetta Haagarin kannalta!! Aika paikka, aika juttu anteeksiannettavaksi. Abraham rakasti Ismaelia, mutta jostain syystä Jla sanoi Abrahamille: tee niin kuin Saara sanoo!! Nyt tässä Abraham oli inhimillisempi, ja rakasti omaa lastaan, jota olisi luullut Saarankin rakastavan, mutta LUPAUSKO vaati että sekä lapsi että äiti oli heitettävä pois? Voi melkein nähdä, että tästä tragediasta seurasi sellainen haavoittuminen Ismaelin suvulle, että ei ihme että sotia on seurannut. Jumala kulki Ismaelin kanssa.
Mietin, oliko Jumalan vai Saaran tahto että tämä äiti ja lapsi heitettiin käytännössä autiomaahan kuolemaan. Ilmeisesti Saaran, vai? Voisiko ajatella, että Saara käytti lupausta verukkeena rakkaudettomille teoille, joiden voimana oli kateus, ja ei identitetti kristuksessa vaan identiteetti synnyttävänä naisena. Silti Jumala on uskollinen lupaukselle, vaikka sekä Saara, että Abraham ovat kaikkea muuta kuin synnittömiä tässä. Näin nähtynä näyttäisi, että tässä käy päinvastoin kuin Gal. kirjeessä sanotaan eli: Hengen vaikutuksesta syntynyt (tai paremminkin sen äiti) vainosi luonnonjärjestyksen mukaan syntynyttä. Miksi Paavali sanoo tässä toisin päin käyttäen Saaraa ja Hagaria esimerkkinä?
Mahtaisiko tässä olla rinnasteisuutta tämän hetken tilanteeseen Israelin ja Libanonin välillä? Välillä tuntuu, että kristityt ajattelevat, että luvatulle kansalle on sotiminen kaikissa muodoissaan aina puolusteltavissa. Kuitenkin uudessa liitossa ja Kristuksessa ei enää ole juutalaista eikä kreikkalaista/libanonilaista (Gal 3:28).
Israelin historiaa pohtinut ystäväni totesi kerran, että Israelin valtion historiassa sen johtajat ovat joutuneet sotimaan niin paljon, että voi olla mahdotonta sille sukupolvelle omaksua diplomaattisempia toimintatapoja. Diplomatiataidoille voisi olla enemmän kysyntää tässä ajassa.
