1 Joh. 1. Valoa vai tuhoisaa uskonnollisuutta?

Näinä päivinä olen joutunut miettimään uskonnollisuuden ja vääränlaisen auktoriteettiuskollisuuden tai sen vaatimuksen tuhoisuutta. Hyvä ja kieroutunut kasvavat välillä kovinkin sulassa sovussa. Ev.lut. kirkon webbisivuille on koottu piirteitä, joita löytyy tuhoisasta uskonnollisuudesta. Miten helppoa tähän suuntaan onkaan mennä yhteyden ja yhteisöllisyyden kaipuussa uskonnollisuuden siivittämänä.

TUHOISAN USKONNOLLISUUDEN TUNNUSPIIRTEITÄ
Ryhmän johdolla on ehdoton valta
Ryhmän johtajalla on ylin valta. Hän saattaa jakaa valtaa valitsemilleen alemmille johtajille varmistaaksensa jäsenten lojaalisuuden itselleen. Jäsenet eivät voi vedota valtarakenteen ulkopuolisiin puuttuakseen havaitsemiinsa epäkohtiin; järjestelmä on suljettu.

Johtaja on yleensä karismaattinen, energinen ja dominoiva
…Ryhmä ottaa hallintaansa seuraajiensa omaisuuden, varat ja elämän. Johtajat ovat itse asettaneet itsensä asemaansa. He ovat messiaanisia henkilöitä, jotka väittävät toteuttavansa tiettyä jumalallista tehtävää.

Jäsenten kunnioitus ja palvonta suuntautuu sen johtajaan
Kristillisten kirkkojen pappien, juutalaisten rabbien ja islamin, yleensä lähimmäisrakkautta korostavien liikeiden johtajien ja opettajien tarkoitus on keskittää jäsenten huomio Jumalaan, liikkeen yleisiin periaatteisiin ja ryhmän yleisiin päämääriin. Epäterveessä uskonnollisuudessa läsnäoleva, lihaa ja verta oleva normaali, mutta itsensä korottanut johtaja on seuraajiensa rakkauden, palvonnan, kuuliaisuuden ja tarkkaavaisuuden kohteena.

Johtajat ja yhteisö valvovat jäsentensä elämää tarkasti
… Uskontoon kuuluu kahden tason eettinen säännöstö. Ryhmän sisällä tulee olla ehdottoman rehellinen ja avoin erityisesti johtajille. Sen sijaan ulkopuolisia kohtaan vastaava avoimuus ja läpinäkyvyys on kiellettyä. Yleinen uskonnollinen ja inhimillinen ihanne on avoimuus ja rehellisyys kaikkia kohtaan.

Toimintatavoitteita on vain kaksi: saada uusia jäseniä ja lisätä rahallista kannatusta. Tai sitten tavoite voidaan kuvata yhdeksi: valta johtajalle
Maailmanuskonnot ja palvelevat järjestöt tarvitsevat kaikki varoja toimintansa menojen kattamiseksi. Näiden perustavoite ei kuitenkaan ole itseriittoinen oman ryhmän kasvu, vaan kohottaa kaikkien ihmisten, elinympäristön ja siinä ohessa myös jäsentensä elämänlaatua yleensä. Kyseenalaisetkin uskonnolliset ryhmät saattavat väittää tekevänsä sosiaalista työtä, mutta tämä toiminta jää usein pelkäksi väitteeksi tai merkityksettömäksi eleeksi. Tavoitteeksi jää taloudellisen kannatuksen ja jäsenmäärän kasvattaminen sekä uskonnollisen johtajan vallan pönkittäminen.

Ryhmä näyttää uudistusvoimaiselta ja eksklusiiviselta
Johtaja väittää ja jäsenistään näyttääkin rikkovan jäykistyneitä traditioita, tarjoavansa jotakin uutta: parhaan järjestelmän nykyisen vinoutuneen elämänmenon korjaamiseksi ja maailman ongelmien ratkaisemiseksi. Samalla kun näin puhutaan, jäsenet tulevat psykologisesti sidotuiksi ryhmään. Heitä estetään arvioimasta kriittisesti liikkeen omia väitteitä ja keinoja.

Näin siis yllä mainitussa osoitteessa.

MITEN TÄHÄN PÄÄDYTÄÄN?

Mietin sitä dynamiikkaa joka johtaa Jumalaa etsivät ihmiset tähän lopputulokseen. Mikä tekee tästä harhasta houkuttelevaa? Seuraavia asioita tulee mieleen.

a) Jumalan ja ihmisen auktoriteetti asetetaan yhtäläiseksi. Uusia uskovia asetetaan ‘hengellisen auktoriteetin alle’. Kasvatus alkaa.

b) Johtaja asetetaan ehdottomaksi auktoriteetiksi. Esim. Nokia Mission Helsingin sivuilla opetuksen alla pastoritiimin jäsen opettaa solunjohtajia otsikolla ’solunjohtajien työnohjaus’ näin: ‘Esimiehemme ja kaikkien meidän rakastama johtajamme Markku Koivisto, on Jumalan mies ja asetettu johtamaan koko Nokia Missio herätysliikettä. Hän on meidän kaikkien ehdoton auktoriteetti.’ Minusta tämä kuulostaa huolestuttavalta varsinkin, jos lukee koko opetuksen kontekstin.

c) Vaikenemisen kulttuuria edistetään. Samaisessa opetuksessa se muotoillaan mm. näin: ‘Se, että kerromme mielipiteemme ihmisestä, joka on meidän auktoriteettimme, on Raamatun vastaista. Se on julkista, avointa kapinaa jne.’

(Tämä opetus oli 4.6. mennessä poistunut avoimesta jaosta webbisivuilta)

d) Johtajan auktoriteetti on siis käytännössä suurempi kuin Pyhä Henki. Eli suhde seurakuntaruumiista Kristukseen sen päänä kulkee vain johtajan kautta.

e) Opetetaan ruumiimme, kielemme ja sisimpämme alistamista auktoriteetin alle.

f) Korostetaan täydellistä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä auktoriteetille.

g) Kaikki perustellaan Raamatulla eli verhotaan hengellisyydeksi. Huom. kohderyhmä ovat uudet uskovat, joiden ohjaamisvalta annetaan yhdelle ihmiselle, solunjohtajalle, joka taas on täysin lojaali ylemmälle auktoriteetille.

Ei ole vaikea ymmärtää miten kierre on valmis. Ehkäpä näistä syistä Paavali muistuttaa 1 Joh 1:27, että uskovat eivät tarvitse kenenkään opetusta, paitsi Pyhän Hengen, jossa ei ole petosta.

1 Kor 14. Miksi naisten tuli vaieta seurakunnassa?

Tämä kohta on yksi vaikeimpia kohtia ymmärtää tai selittää. Se ei tunnu liittyvän 1 Korinttilaiskirjeen sanomaan, joka puhuu kristittyjen yhteydestä. Tämä kirje puhuu myös yleisestä epäjärjestyksestä Korinttissa. Tämän kaaoksen ajattelen olevan paras lähtökohta tämän ‘naiset vaietkoon’- kohdan ymmärtämiseksi.

On mahdollista, että naiset ovat keskenään puhuneet niitä näitä liian äänekkäästi omassa salinsa osassa tuoden tilaisuuteen rauhattomuutta. Luvun jakeet 33 (loppuosa) – 35 voivat olla Paavalin kehoitus naisille hiljentää keskinäistä keskusteluaan (tai välihuutojaan miehilleen), joka häiritsi seurakunnan profetoimista, jossa jokaisella oli jotain annettavaa. Ennen tätä naiskohtaa 1 Kor. 14 kuvaa sitä miten seurakunnassa tulee puhua eli miten profetoijien on puhuttava järjestyksessä. Heti ‘naiset vaietkoon’ -kohdan jälkeen jakeesta 35 eteenpäin selvästi palataan taas profetoijien itsensä hallitsemisen teemaan, eli siihen kuinka srk:ssa puhutaan. Puhumisohjeiden välissä on tälläinen huomautus että ‘naiset hiljaa’, ikäänkuin kehoituksena hiljaisuuteen, jotta eri ihmisten – myös naisten – profetoiminen voi jatkua rauhallisella tavalla.

On luultavaa, että useat naiset olivat tuohon aikaan oppimattomia kirjoituksista, liian oppimattomia ehkä ymmärtääkseen mitä salissa väiteltiin tai puhuttiin ja siinä tilanteessa nainen luontaisesti alkaa puhua keskenään. Siellä voisi kuvitella täysillä yritettiin ymmärtää miten uusi usko liittyi VT:n kirjoituksiin.

Tekstin yksi tarkoitushakuisesti väärinkäytetyistä väittämistä on, että Jumala on ‘järjestyksen jumala’, eli naiset paikalleen. Niin teksti ei kuitenkaan sano, vaan Paavali kirjoittaa: ’Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan RAUHAN jumala’ . Epäjärjestyksen vastakohta ei ole järjestys vaan rauha.

Toinen vaihtoehto, ja ehkä jopa todennäköisempi, on että teksti on siteeraus aiemmasta korinttilaisten kirjeestä jota Paavali vastustaa. Tähänkin on hyviä perusteita, joihin en nyt tässä mene. Joka tapauksessa selvää on, että meillä ei ole olemassakaan muuta kuin arvauksia siitä mistä tässä on kysymys. Vaikenemista vaikenemisen vuoksi Paavali ei voi tarkoittaa koska samassa kirjeessä hän juuri antaa ohjeita, että kun naiset profetoivat niin pää tulee olla peitettynä. Ei ollut edes puhe, että puhuivatko naiset. He olivat uuden kristillisen yhteisön elämässä automaattisesti mukana tavalla joka oli tosin ympäristössä skandaalimaista ja siitä seurasi automaattisesti kulttuuriin liittyvään kitkaa.

Jos näitäkin sanoja Raamatusta voidaan alkaa lukea yli hyppäämisen sijaan, Sana on saanut uutta arvovaltaa. Raamatusta tulee elävää sanaa.

Lisää pohdintaa 1 Kor 14:sta kokonaisvaltaisemmasta näkökulmasta, myös koskien pään peittämistä, Jorma Karangon blogissa.