RaTas-ajatuksia

April 27, 2006

Ef. kirje 5:21-33. Alamaisuus ja Aristoteleen perhekoodi

En tiedä kumpi on vaikeampaa, oppia oikeanlaista alamaisuutta/alistumista vai oppia olemaan alistumatta väärällä tavalla. Oikea alamaisuus on se ehkä haastavin ja hienoin juttu, koska siinä on kristinuskon ydin. Uskon, että sen kun löytää on löytänyt identiteettinsä Kristuksessa. Tämä on ollut minun matkantekoa aika konkreettisesti ja matka jatkuu.

Ef.5 on ehkä vaikein juttu mitä Raamatussa on sovellettavaksi tähän aikaan. Maailmalla leirit jakautuvat jyrkästi. 10 vuoden pohdintojen ja opiskelujen jälkeen näen asian seuraavasti. Tuon ajan kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa Aristoteles oli filosofien mielissä korkeassa asemassa, mutta myös kansalle asti Aristoteleeltä tuli perhekoodi. Se sanoi 3 asiaa:
Naiset alistukaa miehillenne
Lapset alistukaa isällenne
Orjat alistukaa isännillenne.

Paavali siteeraa sitä suoraan Efesolaiskirjeessä mutta myös Kol., 1 Tim, Tiitus, ja 1 Piet:ssa on samaa mallia. Tutkijoiden mukaan tuon ajan lukijat mitä todennäköisimmin tunnistivat kirjeistä tämän koodin. Nyt Paavali antoikin sille ihan uuden sisällön. Alistuminen onkin molemmin puolista! Lapsia pitäisi isänkin kasvattaa, orjia pitäisi kohdella saman Jlan lapsina. Ja kaikki Kristusta peläten. Tämä naiset, orjat, lapset olkaa alamaisia (naisille sanottuna) tai totelkaa (orjille ja lapsille sanottuna) rakenne asettuu kirjeissä siihen kohtaan kun Paavali tai Pietari alkaa soveltaa aiempaa opetustaan käytäntöön eli siihen kulttuuriin.

Paavalille keskeistä oli evankeliumin levittäminen. Uskon, että hänen (tai PHgen) strategia oli ottaa kulttuurin käsitteet, jotka ihmiset ymmärsivät ja antaa niille radikaali uusi sisältö. Tässä tapauksessa kulttuuri oli paha (vrt. eilinen maili) ja Paavali haastoi vallanpitäjiä eli miehiä tosi rajulla tavalla tässä. Nykypäivänä uskon, että vastaava strategia olisi ottaa esim. YK:n ihmisoikeusjulistus tai Suomen tasa-arvolaki lähtökohdaksi ja antaa sille kristillinen sisältö (kts. www.tasa-arvo.net siitä, miten käytännössä yritämme sitä tehdä). Näin me voisimme viedä evankeliumia tähän aikaan. Jos luemme Raamattua niin, että pidämme Aristoteleen perhekoodia Jumalan antamana koodina, ja yritämme tuoda sitä nyky-yhteiskuntaan väitän että toimimme itse asiassa päin vastoin kuin mitä Paavali tekisi tänään jos olisi elossa. Tämän päivän perhekoodiin ei näet kuulu enää hierarkia ja miehen ylemmyys.

PS.

Ef 5 jakeissa 21 ja 22 on yhteinen verbi ‘olla alamainen’ (siis olkaa alamaisia toinen toisillenne, naiset miehille). Siinä ei missään tapauksessa lue, että suostukaa miehenne tahtoon. Jakeessa 22 ei ole edes omaa verbiä. Luulen että suomal. kääntäjät eivät ole tykänneet alamaisuussanasta ja ovat vähän parannelleet. Kristusta totellen/kuin Herran tahtoon kohdassa taas lukee kreikaksi Kristusta PELÄTEN (phobos). Eli alistukaa toinen toisillenne, ei miestä tai vaimoa tai esimiestä peläten, vaan Kristusta peläten. Väärä alistuminen tai nöyristely poistuu, jos pelkäämme enemmän Jumalaa kuin ihmistä vaikka tuolla ihmisellä olisikin valta-asema meihin nähden. Siitä syntyy ainoa todellinen pohja oikealle alamaisuudelle hierarkisisa (ja muissa) suhteissa, joissa pelko voi olla kova juttu.. kokemusta on.

Tämä ajatus Aristoteleen perhekoodeihin liittyen perustuu David Instone-Brewer :n esitykseen Christians for Biblical Equality:n konferenssissa Durhamissa Englannissa 2004. Lue Hannu Vuorisen blogista tästä teemasta otsikolla Kaksi alistujaa.

3 Comments »

  1. Olen kanssasi samaa mieltä. Usein tulee tuskailtua Paavalin kirjeitä lukiessa- olenhan nainen. Hänen saarnoistaan saa kuvan, että naiset olivat vain jumalan valtakunnan tiellä ja olisi parempi jos he vaikenisivat, eivätkä sekaantuisi miesten asioihin.
    Mitähän mieltä Paavali olisi ollut naispappeudesta?

    Kun luen Raamattua, löydän usein täysin vastakohtaisia ja ristiriitaisia asioita kuten tämä alistuminen esimerkiksi. Mikään ei näytä olevan itsestään selvyys.
    Luotan kuitenkin siihen että ’sana’ elää ajan mukana ja että jos tulkitsee Raamattua aina rakkauden sanomana, niin totuus vääjäämättä tulee esiin.

    1. Mooseksen kirja
    1:27 ‘Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.’
    Samalla tavalla kuin Jumala loi miehet ja naiset tasa-arvoisesti omaksi kuvakseen, hän loi Eevan Aatamin rinnallakulkijaksi, ei kulkemaan kolme askelta perässä hiippaillen.

    Naisten, lasten ja orjien alistaminen Raamatun sanan nojalla on nyt toivottavasti ohi.
    Totuus vapaaehtoisesta alistumisesta rakkauden voimalla verrattuna alistamiseen väkivalloin on ollut Raamatussa kautta aikojen. Sitä vaan ei omia etujaan toteuttavan silmä havaitse.

    Comment by Maritta Hakola — September 9, 2006 @ 2:01 am | Reply

  2. Kiitos kommentistasi.
    Luulisin, että Paavali olisi iloinen siitä, että naiset ovat nykyään oppineita myös teologisissa asioissa ja toimivat myös pappeina. Oppimiseenhan Paavali kannusti naisia mm. 1 Tim. 2:ssä. Minusta olisi kiintoisaa kuulla mitä mieltä Paavalisi olisi ollut nykyisestä pappeudesta ylipäätään. Pappien ja maallikkojen erottelu nykytyyliin tuskin kuului Paavalin ajan seurakuntaelämään.
    Kauniita töitä sinulla muuten!

    Comment by Anne — September 14, 2006 @ 12:16 am | Reply

  3. [...] uutta temppeliä, vaan he muuttivat entisten systeemien sisältöjä kristillisiksi. Paavali antoi Aristoteleen perhekoodille kristillisen merkityksen. Paavali kertoi ateenalaisille, että heidän ‘tuntematon [...]

    Pingback by Otteita käytännöllisen teologian luentomuistiinpanoista « Teologia ja Elämä — February 27, 2008 @ 10:56 pm | Reply


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Leave a comment

Blog at WordPress.com.